Eilen illalla olin isojen lasten ( vajaa 6 v ja vajaa 4v)
kanssa uima-altaassa, sellaisessa muovisessa , johon minäkin jopa
mahduin. Se mahtuu ihan mukavasti meidän suihkuhuoneeseen, siellä
sitten polskuteltiin lasten kanssa ja hauskaa oli! Lapsetkin varmasti
huomasivat , että onpa äidillä kivaa ja sehän se on todella tärkeää
lapsille, että äiti viihtyy lasten kanssa! Lähikaikoina on noiden
isojen "nuppusten" kanssa kiristänyt "suonta" päässä, kun vähän väliä
nahistelevat ja kiljuvat, toisen lapsemme lempinimi onkin,
"kiljuhanhi", ja jos kuulisitte niin ette yhtään ihmettelisi tuota
lempinimeä. Välillä lapset ovat suht rauhallisia tai siis kyllähän
heistä ääntä lähtee, mutta ei ole sellaista jatkuvaa "vääntöä" joka
asiasta. Uskon , että lapset jotenkin aistivat meistä vanhemmista ,
että jokin mieltä painaa, kyllähän hermot ovat tiukemmalla kuin ennen
ja välillä sitä on varmaan aika huolestuneen oloinen, noin niinkuin
lasten silmillä katsottuna. Mutta joka päivä meillä kerrotaan
kuinka heitä rakastetaan ja kuinka ihania he ovat, vaikka päivä olisi
mennytkin pelkäksi "kädenväännöksi". Miehellä kestää hermot paljon
paremmin lasten tappeluita ja kiukkuja, kunpa minäkin saisin tuollaiset
"rautahermot", niille toden totta olisi käyttöä. Välillä pystyn
hillitsemään kiukkuni, mutta myönnettäköön, että sitten taas välillä
olen itse kuin uhmaikäinen mukula ja siitäkös sitten seuraa vain
pidempiaikainen kiukkupuuska tässä huushollissa.Ei hyvä , ei. Joskus
sekin auttaa kun jo edellisenä iltana , nukkumaan mennessä lupaa
itselleen , että huomena en sitten kiukkua yhtään, vaan olen tyynen
rauhallinen , mutta silti pidän rajat asioissa. Pitäneekin alkaa taas
tuohon, on kumma miten sitä yhtäkkiä unohtaa hyväksi havaitut keinot,
millä kiukun saa pysymään poissa. Mistä lie johtuu, saamattomuudesta
vai mistä.
Ihmettelen todella miten mies on noin "normaali", tai siis miten
hän pystyy olemaan kuin mitään ei olisikaan, tarkoitan siis tietenkin
syöpää. Vaikka eihän se murehtiminen mitään auta ja se, että sitä
pitäisi koko ajan ajatella, enhän kyllä tiedä kuinka paljon hän sitä
oikeasti ajattelee, mutta kun kysyn asiasta niin sanoo että kyllä se
mielessä käy , mutta ei hän sitä jatkuvasti mieti. Minä luulin aina ,
että kun perheessä joku sairastuu vakavasti niin sitten sitä näkee
kaiken jotenkin "uudessa" valossa, ja osaa ottaa kaiken ilon siitä mitä
on, iloitsee paljon enemmän ihan pienistäkin asioista kuin ennen. Mutta
ei se näköjään niin menekkään, kyllä meillä riidellään välillä ja kyllä
minua välillä kiukuttaa lapset, luulin, että en enään kiukkuasi
lapsille jne. En tiedä osaanko kertoa nyt aivan oikein mitä tarkoitan.
Tarkoitan ehkä eniten sitä , että elämä jatkuu lähes normaalia rataa,
vaikka luulin, että se tuntuisi jotenkin "arvokkaamalta" tälläisessa
tilanteessa, mutta ehkä sitä on sitten jotenkin niin uupunut välillä
tähän touhotukseen , että sitä ei "osaa" niin ajatella, tiedä häntä.
Tosin minä olen aina ollut sellainen , joka ajattelee realisesti
asioista ja ei toivo liikoja ja taidanpa olla aika pessimistinenkin.
Joskus sitä toivoo , että voisi ostaa jostain itselleen sellaiset
ruusunpunaiset lasit, joiden läpi kaikki asiat näyttäisi paljon
valoisammalta, jos sellaisia jostain saa, niin minulle kertokaa, kiitos
!
Minulla on laihdutus"projekti" käynnissä,
jälleen kerran , tavoitteena olisi saada sellaiset 20 kiloa ihraa
ympäriltäni. tiedän että pystyn siihen , mutta itsekuristahan se on
kiinni . Vintillä olisi monta jätesäkillistä vaatteita , jotka
odottavat sitä ohuempaa minää. Odotan niin sitä hetkeä, että vanhat
farkut sujahtavat jälleen jalkaan, ja menevät jopa kiinni vyötäröltä
.Tiedän, että se päivä kyllä vielä koittaa!! Lasken painonvartijoiden
pisteitä ja se kyllä toimii jos vaan merkkaa kaiken syömänsä, nälkä
tosin on, pitäisi syödä enemmän kasviksia , kyllä vain. Ajattelin, että
tämä laihdutus voisi tehdä ihan hyvää tässä tilanteessa, saisin
ajatukset pois tuosta "pirulaisesta" (syövästä) ja olisi jotain
muutakin ajateltavaa, toki kaiken tämän perheen hulinan lisäksi.
Katotaan kuin akan käy!
Eiköhän tämä jorina taas riitä tältä erää, ei tässä kyllä mitään järkevää ollutkaan , heh!
Heipzansaa!
lauantai, 2. kesäkuu 2007
Kommentit