Eilen illalla olin isojen lasten ( vajaa 6 v ja vajaa 4v)  kanssa uima-altaassa, sellaisessa muovisessa , johon minäkin jopa mahduin. Se mahtuu ihan mukavasti meidän suihkuhuoneeseen, siellä sitten polskuteltiin lasten kanssa ja hauskaa oli! Lapsetkin varmasti huomasivat , että onpa äidillä kivaa ja sehän se on todella tärkeää lapsille, että äiti viihtyy lasten kanssa! Lähikaikoina on noiden isojen "nuppusten" kanssa kiristänyt "suonta" päässä, kun vähän väliä nahistelevat ja kiljuvat, toisen lapsemme lempinimi onkin, "kiljuhanhi", ja jos kuulisitte niin ette yhtään ihmettelisi tuota lempinimeä. Välillä lapset ovat suht rauhallisia tai siis kyllähän heistä ääntä lähtee, mutta ei ole sellaista jatkuvaa "vääntöä" joka asiasta. Uskon , että lapset jotenkin aistivat meistä vanhemmista , että jokin mieltä painaa, kyllähän hermot ovat tiukemmalla kuin ennen ja välillä sitä on varmaan aika huolestuneen oloinen, noin niinkuin lasten silmillä katsottuna. Mutta joka päivä  meillä kerrotaan kuinka heitä rakastetaan ja kuinka ihania he ovat, vaikka päivä olisi mennytkin pelkäksi "kädenväännöksi". Miehellä kestää hermot paljon paremmin lasten tappeluita ja kiukkuja, kunpa minäkin saisin tuollaiset "rautahermot", niille toden totta olisi käyttöä. Välillä pystyn hillitsemään kiukkuni, mutta myönnettäköön, että sitten taas välillä olen itse kuin uhmaikäinen mukula ja siitäkös sitten seuraa vain pidempiaikainen kiukkupuuska tässä huushollissa.Ei hyvä , ei. Joskus sekin auttaa kun jo edellisenä iltana , nukkumaan mennessä lupaa itselleen , että huomena en sitten kiukkua yhtään, vaan olen tyynen rauhallinen , mutta silti pidän rajat asioissa. Pitäneekin alkaa taas tuohon, on kumma miten sitä yhtäkkiä unohtaa hyväksi havaitut keinot, millä kiukun saa pysymään poissa. Mistä lie johtuu, saamattomuudesta vai mistä.

  Ihmettelen todella miten mies on noin "normaali", tai siis miten hän pystyy olemaan kuin mitään ei olisikaan, tarkoitan siis tietenkin syöpää. Vaikka eihän se murehtiminen mitään auta ja se, että sitä pitäisi koko ajan ajatella, enhän kyllä tiedä kuinka paljon hän sitä oikeasti ajattelee, mutta kun kysyn asiasta niin sanoo että kyllä se mielessä käy , mutta ei hän sitä jatkuvasti mieti. Minä luulin aina , että kun perheessä joku sairastuu vakavasti niin sitten sitä näkee kaiken jotenkin "uudessa" valossa, ja osaa ottaa kaiken ilon siitä mitä on, iloitsee paljon enemmän ihan pienistäkin asioista kuin ennen. Mutta ei se näköjään niin menekkään, kyllä meillä riidellään välillä ja kyllä minua välillä kiukuttaa lapset, luulin, että en enään kiukkuasi lapsille jne. En tiedä osaanko kertoa nyt aivan oikein mitä tarkoitan. Tarkoitan ehkä eniten sitä , että elämä jatkuu lähes normaalia rataa, vaikka luulin, että se tuntuisi jotenkin "arvokkaamalta" tälläisessa tilanteessa, mutta ehkä sitä on sitten jotenkin niin uupunut välillä tähän touhotukseen , että sitä ei "osaa" niin ajatella, tiedä häntä. Tosin minä olen aina ollut sellainen , joka ajattelee realisesti asioista ja ei toivo liikoja ja taidanpa olla aika pessimistinenkin. Joskus sitä toivoo , että voisi ostaa jostain itselleen sellaiset ruusunpunaiset lasit, joiden läpi kaikki asiat näyttäisi paljon valoisammalta, jos sellaisia jostain saa, niin minulle kertokaa, kiitos !

  Minulla on  laihdutus"projekti" käynnissä, jälleen kerran , tavoitteena olisi saada sellaiset 20 kiloa ihraa ympäriltäni. tiedän että pystyn siihen , mutta itsekuristahan se on kiinni . Vintillä olisi monta jätesäkillistä vaatteita , jotka odottavat sitä ohuempaa minää. Odotan niin sitä hetkeä, että vanhat farkut sujahtavat jälleen jalkaan, ja menevät jopa kiinni vyötäröltä .Tiedän, että se päivä kyllä vielä koittaa!! Lasken painonvartijoiden pisteitä ja se kyllä toimii jos vaan merkkaa kaiken syömänsä, nälkä tosin on, pitäisi syödä enemmän kasviksia , kyllä vain. Ajattelin, että tämä laihdutus voisi tehdä ihan hyvää tässä tilanteessa, saisin ajatukset pois tuosta "pirulaisesta" (syövästä) ja olisi jotain muutakin ajateltavaa, toki kaiken tämän perheen hulinan lisäksi. Katotaan kuin akan käy!

  Eiköhän tämä jorina taas riitä tältä erää, ei tässä kyllä mitään järkevää ollutkaan , heh!

  Heipzansaa!