Nyt se sitten tapahtui, siis ei mitään maata järisyttävää, muta
nyt sen jo "huomaa". Eli siis mies tuli luokse ja katsoi minua ja
näytti päätään, ja kyllä hiuksia oli lähtenyt, kalju kohta , aika
isokin oli tullut päähän. Miestä nauratti, toki olihan se vähän "oudon"
hassun näköinen kun sellainen läntti päässä, mutta itse en tiennyt
itkeäkkö vai nauraa, vaikka kyllä hieman naurahdin, en tiedä oliko se
jotenkin sellainen pelkonaurahdus, voiko noin sanoa?!? Mutta kyyneleet
meinasi nousta silmiin...niin kuin nyttenkin kun kirjoitan.. Nyt huomaa
, että todella miehellä on syöpä, eikö tää olis voinut olla vain jotain
pahaa unta, josta joku herättäisi ja sanois kaiken olevan hyvin ja sen
olleen pelkkää unta ja halaisi. Ajeltiin miehen pää kaljuksi,
mies halusi ja minunkin mielestä se näyttää nyt paremmalta , ihanan
näköinen mies on aina , karvoilla tai ilman . Ja ei tuo hiusten lähtö
ole mitään " kauheata" , karvoista viis kun mies saadaan kuntoon,
toivottavasti käy niin, ja ainakin todella hyvät ennusteet on tässä
syövässä. Mies siis sairastaa samaa syöpää kuin mikä Saku koivulla oli,
non hodginin lymfoomaa (osasinkohan kirjoittaa tuon oikein).
Miehellä on ensimmäinen kerta solumyrkkyhoitoa takana , se oli
noin kolme viikkoa sitten, mies oli silloin sairaalassa keskiviikosta
lauantaihin. Kävimme lasten kanssa ja äitini kanssa miestä katsomassa
siellä, sairaala on onneksi aivan tuossa 30 kilometrin päässä ja sinne
on todella helppo ajaa, jopa minä uskalsin lähteä köröttelemään sinne
lasten kanssa, kaikkien 4:n. Minulla on mitä ilmeisimmin
paniikkihäiriö, tai minä hölmö en ole siitä käynyt ikinä lääkärissä,
kai koen jotain häpeää siitä, tiedän, aivan turhaa. Tämän vuoden alusta
asti paniikkikohtauksia on ollut aika lailla, ja onhan tämä vuosi
ollutkin rankka, meille syntyi reilu vuosi sitten kaksostytöt ja elämä
on ollut aika hektistä, vähiä yöunia jne ja nyt tämä.
Mies kävi tänään aamulla verikokeissa, joista nähdään miten
solumyrkyt ovat tehonneet ja voidaanko antaa ensi viikolla solymyrkkyä
lisää, minä en osaa noista kokeista ja tutkimuksista kirjoittaa ,
kun en niitä edes ymmärrä, pahoittelen. Mutta siis ensi maanantaina
olisi taas uusi satsi tulossa, ensimmäisellä kerralla solumyrkyn anto
kesti monta tuntia, olisko ollut noin 5 tuntia. Tällä kertaa se
tapahtuu kai parissa tunnissa. Isäpuoleni lähtee kuskiksi miehelle, kun
ei tiedä missä kunnossa mies sen hoidon jälkeen on. Minäkin olisin
halunnut lähteä , mutta en viitsisi ottaa lapsia sinne mukaan , kun
tylsistyvät vain siellä.
Mies on voinut ihan hyvin ilman pahempia pahoinvointeja ja
väsymystä, kyllä häntä hengästyttää enemmän kuin ennen ja väsyttääkin
normaalia enemmän, mutta ei mitenkään "paljon". Hän itse onkin sanonut
, että on hieman outoa tajuta olevansa sairas , kun siltä ei tunnu. Ja
minunkin on vaikea sitä tajuta, paitsi tänään kun hiuksia oli lähtenyt,
se "herätti" että tämä todella on totta.
Olen huomannut itsestäni , että mielialat heittelee laidasta
laitaan, välillä todella hyvä olla ja yhtäkkiä todella
itkettävä,masentava,pelokas olo ja ennen kaikkea vihainen tälle
syövälle. Mieskin ja lapset ovat saaneet sen "tuntea", mutta kyllä aina
olen pyytänyt äksyilyjäni anteeksi ja selittänyt lapsille että äidillä
on paha mieli. välillä tekisi mieli vaan huutaa "miksi meille
piti käydä näin" , huutaa niin paljon kuin ääntä lähtee ja itkeä
"silmät päästään", toivoen, että se taas helpottaisi hetkeksi oloa,
mutta tämä nyt on tätä, kiukkuaminen ei tätä miksikään muuta , se on
otettava mitä eteen tulee, eikös se niin mene.
Itkettää, taustalla soi ti-ti nallen ihana laulu, en nyt muista
nimeä, enkä "jaksa" tästä takamustani nostaa katsoakseni mikä laulun
nimi on. Mutta se kertoo kaloista, jotka haluvat mennä yöllä
tähtitaivaalle.Aivan ihania lauluja tuossa levyllä on, hieman noloa,
kun äiti "poraa" kun lasten kanssa katsotaan sitä, mutta herkkis mikä
herkkis.
Nyt lähden tekemään tälle konkkaronkalle ruokaa, uunissa
lohkoperunoita, jauhelihapihvejä ja kanttarellikastiketta (pussi
sellaista).
Hyvää viikonloppua jokaiselle ! Ja muistetaan iloita niistä pienistäkin arjen iloista! (tuon jos muistaisi itsekkin aina)
*vilkuttaa*
perjantai, 1. kesäkuu 2007
Kommentit