Moi!!!

  Täällä voidaan ihan hyvin, miehellä tosin tuntuu, että taas olisi tulossa poskiontelontulehdus, täytynee mennä näytille päksiin kenties viikonlopun aikana. Toivottavasti ei tulisi  tulehdusta. Muuten mies ihan hyvä vointinen, ei enään niin väsynyt, kuin jokunen päivä sitten.

  Minulla on ollut hyvä olo, nyt lääkkeiden saannin jälkeen, kaupoissakin pystynyt hyvin olemaan, olo ei muuten erilainen , muuta kuin,  että ei ole niin ahdistunut, en siis ole mikään "kävelevä zombie". Lääkäri(nainen) oli aivan upea , todella ymmärtäväinen ja asiallinen ja monta kertaa sanoi, että nyt minun ei tarvi enään kärsiä tästä paniikkihäiriöstä, että varmasti löydetään oikeat lääkkeet, jos ensimmäiset ei käy, niin sitten koitetaan muita.  Meinasin hypätä lääkärin kaulaan halaamaan, niin helpottunut olo oli, minulla oli toinen kaksosista mukana, ns. henkisenä tukena, siis että ei alkaisi ahdistamaan niin siellä, kun on joku johon kiinniittää huomiota, en osaa selittää. Hienosti meni, sanoinkin lääkärille , että olen itsestäni todella ylpeä ,että vihdoin menin lääkäriin asti tästä vaivasta. Lääkäri sanoi , että tämä on todella yleinen vaiva ja varsinkin suomalaisilla. Kai me suomalaiset ollaan sitten niin "tosikkoja" ja stressaantuvia ihmisiä, tiedä häntä ja olisiko tällä pimeydellä myös osuutta asiaan, varmasti onkin.

  Lastenkin kanssa hermot kestää paljon paremmin, ihanaa huomata, että ei itse hermostu, toki saattaa alkaa ärsyttämään joku turhanpäiväinen kitinä, mutta en hermostu, se on hienoa! On muuten hassu tunne kaupassa kun elimistä ja aivot on kai jotenkin tottunut siihen paniikkireaktioon kaupassa ja nyt kun sitä ei ole tullutkaan parin päivän aikana, upea tunne kun pystyykin vaan seisomaan jonossa ahdistumatta.

  Monen varmasti vaikea ymmärtää tätä, kellä ei ole itsellään. Tiedän , en minäkään tätä olisi voinut ymmärtää, että mikä voi olla näin normaalissa asiassa vaikeaa, ennenkuin itse tähän sairastuin. Olenkin snaonut , että en halauaisi kenenkään tähän sairastuvan, tämä on todella niin kauheaa. Mutta onneksi nyt taitaa olla meno parempaa päin, toivottavasti saan jälleen sen osan elämääni takaisin, joka katosi tämän sairauden alkamisen myötä , jo silloin yläasteella. Katsotaan kuinka tässä taistelussa käy.

  Lämpimästi suosittelen hakeutumaan lääkäriin jos kärsii tästä vaivasta, itse kärsin yli 10 vuotta, ja todella harmittaa kun olisin jo silloin vaan sisukkaasti mennyt lääkäriin, siis uskaltanut mennä.

  Tsemppiä kaikille ja lämpimiä ajatuksia! <3